Toinen tärkeä asia on se, että melkein kaikilla on kuva, joten sitä ei tarvitse kerjätä kuten muissa palveluissa. Huonoa Tinderissä on se, että ihmisiin tutustuminen on aikaavievää. Tsättäilyy uppoaa nopeasti tosi paljon aikaa vaikka vasta livenä näkee onko mitään toivoa. Tämä toki pätee muutenkin nettideittailussa.
Kolmas tärkeä asia on se, että sijainti päivittyy automaattisesti. Helsingissä kun illalla aloin näppäillä Tinderiä, niin Tinder näytti niitä, jotka olivat tykänneet minusta. Kohta oli mätsejä sata. Eiköhän jonkun kanssa olisi treffit saanut nopeasti sovittua, jos olisi ollut aikaa viipyä siellä. Kotiin tultaessa tästä muodostui uusi ongelma, yli puolet henkilöistä asui jossain kaukana. Sovelluksesta puuttui toiminto järjestää mätsejä näppärästi sijainnin perusteella.
Onnistuin kuvan valinnassa hyvin ja mätsejä tuli paljon. Ainakin yhden kanssa kävin treffeillä, mutta eipä siitä kehkeytynyt mitään. Itselläni palvelun käyttö jäi lähinnä oman itsetunnon kasvattamiseen. Koko ajan teki mieli selailla vain lisää kuvia ja lopulta en oikein kehdannut pistää viestiä henkilöille, joiden kanssa mätsi oli tullut iäisyys sitten tai en ollut jaksanut vastata. Normielämässä sitten löytyi se kiinnostavin, niin Tinder-testaus jäi kesken. Itselleni kännykällä kirjoittelu ei ole oikein ollut oma juttuni, niin ehkä senkin vuoksi viestittely jäi vähäiseksi.
Varoitus, tämän käyttö koukuttaa! :)
14.5.2015: Uusi kokeilu:
Nyt on Tinder jälleen tulilla. Tänään asensin sovelluksen. Mätsejä tuli 17, kahdelta tuli spontaani viesti. Jostain syystä välillä Tinder ei tiedä sijaintiani, vaan näyttää etäisyydeksi mätseihini 6500 kilometriä. Tämmöistä tällä erää.
Muiden kokemuksia
"Olen käynyt sitä kautta viisi kertaa treffeillä. Yksissäkään ei johtanut seksiin vaan ihan tavalliset treffit. Kahden kanssa ollaan tavattu useampia kertoja.
Seksiehdotuksia on tullut puolen vuoden aikana ehkä 10. Matcheja kuitenkin lähes tuhat.
Mulle kyseessä on puhtaasti ajanviete, joka on vähän yllättäen mahdollistanut kivojen tyyppien tapaamisen. Talvella olin koukussa kun "ei ollut tekemistä". Kesällä käyttö on vähäisempää vaikka useamman kerran viikossa sovelluksen avaankin."
"Olen kuullut, että monet sillä "pelailevat" ja lähinnä viihdyttävät itseään. Tiedän kaksi suhdetta, jotka ovat alkaneet Tinderissä ja pari kaveria ovat käyneet satunnaisilla treffeillä.
"
"Vaikeinta Tinderissä tuntuu olevan samantyyppisellä vakavuusasteella seuraa hakevien löytämisen lisäksi (ei seksiseuraa, kiitos!) oman viehätysvoiman "tason" määrittäminen niin, ettei kumpikaan tuntisi olevansa kiitollisuudenvelassa toisen tykkäyksestä ja aiheuttaisi siten paineita yhteydenpidolle. Olen muutaman kerran klikannut "kyllä" muutaman mukavalta näyttävän, mutta arvioni mukaan suhteessa minua vähemmän puoleensavetävän miehen kohdalla vilpittömänä tarkoituksenani tutustua, mutta seuraus on ollut se, että nämä miehet ovat alkaneet madella ja takertua kuin iilimadot. Kauas paistava epätoivo ja yliyrittäminen eivät todellakaan lisää kiinnostustani. Vastaavasti taas huomaan todella puoleensavetävien miesten kanssa keskustellessani, etteivät he välttämättä juuri jaksa yrittää tutustua, huomiota naisilta saa joka tapauksessa."
"Pidin taukoa tinderistä n. 1kk (epähuomiossa olin jättänyt korttini näkyville..). Omalla tavallaan raskas softa, koska viestittely pelkän kuvan perusteella on aikaa vievää. Itsellä on sentään kuvaus, jonka toivon karsivan porukkaa. Peliksi tämä on valitettavasti jäänyt.. Luultavasti fiksumpaa olisi mennä peräti ilman kuvaa, ettei tule väärinymmärrytyksi. Ainakin empiirisen testin perusteella tulee enemmän matcheja ilman kuvausta, mutta toisaalta taas kuvaus nostanee samanhenkisten määrää.
Pitänee yrittää skarpata, poistin softan ja asensin uudelleen. Nyt aion yrittää "tosissaan", enkä vaan "nostaa egoa". Matcheja oli +100, mutta kadotkoon bittiavaruuteen, jotenkin ei tunnu oikealta aloittaa keskustelua 1kk-2kk hiljaisuuden ja poissaolon jälkeen. Tarkoituksena on myös jutella nopeammin matcheille, eikä "roikottaa niitä listalla". Yksikin kaunis nainen poisti minut matcheista, kun "muka odotin parempaa ajankohtaa (1vk poissa) lähestyä". Se särki minut Tavoitellaan nyt 24h viestittelyn aloittamista.
Äsken oli pitkään Tinder bugi paikannuksessa, selailin pari h jotain espanjalaisia neitoja. Yks match peräti, vaikka suomalainen kuvaus.
Niin helppoa mutta samalla niin vaikeaa Varsinkin kun on vaikea keskittyä vain siihen yhteen, kun on niin helppo vaan selailla."
Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on Tinderin käytöstä?